martedì 11 marzo 2014

Kotona




Olen viettänyt viimeiset kolme päivää lapsuudenkodissani Muuramessa. Keskimäärin käyn täällä kerran vuodessa, mutta silti tuntuu, ettei mikään koskaan muutu. 

Äidin kodissa on viisi kelloa, jotka tikittävät kaikki eri tahtiin. Piha on täynnä puita. Naapurissa haukkuu sama koira. Huoneeni seinissä on edelleen John Lennonilta lainattuja lausahduksia.

Tänään kävin Jyväskylässä kampaajalla. Kaikki tuntui pieneltä ja autiolta, vaikka se kaikki onkin joskus tuntunut tosi suurelta. Ihmiset puhuivat hassusti. Ostoskeskuksen ensimmäisessä kerroksessa oli edelleen sama salaattibaari kuin kymmenen vuotta sitten. 



Näin entisen kouluni, kirjaston, ruokakaupan sekä donitsikahvilan, jossa olin myyjänä. Punaraitaiset bussit ajoivat samaa reittiä kuin ennenkin.

Tänne palatessani en koskaan tunne sellaista tunnetta kuin kotiseuturakkaus. Jotkut sen sijaan rakastavat tätä paikkaa niin paljon, että haluavat viettää koko elämänsä täällä. 

Totta puhuen Turkukaan ei herätä minussa suuria tunteita, mutta koti on nyt siellä. Poikanikin on alkanut sanoa jo "simmottis" ja "tämmöttis". Ehkä hän osaa joskus selittää minulle, mitä se kotiseuturakkaus oikein on.




Nessun commento:

Posta un commento