venerdì 28 febbraio 2014

Käänteinen kuntokuuri


Monet tekevät vuodenvaihteessa lupauksia. Pitää laihtua. Pitää olla juomatta. Pitää olla syömättä. Pitää ajaa säärikarvat joka ilta. Pitää lähteä. Pitää jäädä.

Minäkin tein tänä vuonna itselleni yhden lupauksen. Lopetan kuntoilun ja aloitan liikkumisen. Viime kesän ja syksyn minä nimittäin kävin aika paljon salilla. Aluksi oloni olo hyvä ja kiinteä. Sitten kävi niin, etteivät housut enää mahtuneet jalkaan. Eivätkä parin kuukauden päästä enää paidatkaan. Säikähdin, kun painoni nousi yhtäkkiä kymmenen kiloa.

Varasin ajan kehonkoostumusmittaukseen. Luvut olivat normaaleja. Rasvaprosentti oli pieni, lihasmassaa oli paljon. Huh, ajattelin. Se on onneksi lihasta eikä läskiä. Mutta vaikka kuinka joka paikassa sanotaan, että lihaksikas on uusi laiha, minä en tykännyt siitä, kun paidat ja housut kiristivät.

Kaiken lisäksi huomasin, että ahkera treenaaminen yhdistettynä unettomiin öihin, pitkiin työpäiviin ja opiskeluun ei sopinut minulle. Hemoglobiini laski. Vastuskyky laski. Olotila laski.

En ole enää käynyt salilla nostelemassa painoja pariin kuukauteen. Olo on vähän löysä, mutta hyvä. Olen käynyt juoksulenkillä raikkaassa ulkoilmassa ja jumpannut musiikin tahdissa. Housut sujahtavat hyvin jalkaan ja olo on loistava. En ehkä ole bikinikunnossa, mutta ei se haittaa. Yrittäjä ei kuitenkaan ehdi rantalomalle.



















domenica 23 febbraio 2014

Kasvukipuja

Kohta on kulunut kaksi vuotta siitä, kun juhlimme pienen pizzapaikkamme avajaisia. Aika on mennyt hurjan nopeasti!

Muistan alkuvaikeudet kuin eilisen. Uusi ostoskeskus kiilteli tyhjyyttään ja ihmiset osoittelivat meitä sormella. Olimme ihan yksin. Nostimme neljänsadan euron kuukausipalkkaa. 

Huh, se oli kamalaa aikaa, mutta nykyään asiat  ovat onneksi vähän paremmin. Ostoskeskus ei ole enää yhtä tuntematon kuin ennen ja ihmiset uskaltavat sormella osoitteluun lisäksi myös vähän syödä pizzojamme. 

Mutta me emme olisi tässä ilman apua. Yritystä emme olisi saaneet perustettua ilman mieheni isää, joka lainasi meille pääomaa. Asiakasmäärät eivät olisi lähteneet nousuun ilman puskaradiota, emmekä olisi pystyneet kehittymään ilman ahkeria työntekijöitämme. 

Nyt olemme siinä vaiheessa, että jos haluamme vielä kasvaa, on meidän tehtävä jotain. On muutettava suurempiin tiloihin tai perustettava uusi toimipiste. Toisin sanoen meidän on aloitettava taas alusta. Aika pelottavaa! 

Uskon, että seuraavalla kerralla aloittaminen ei ole yhtä kamalaa. Nyt tiedän, että kestää hetki ennen kuin ihmiset tottuvat uuteen tuotteeseen. Tiedän, että pikku hiljaa hyvä tulee. 

Eihän Roomaakaan rakennettu päivässä, eikä roomalaista pizzeriaakaan...



Tätä nykyä ehdimme joskus jopa itsekin istua alas syömään...

lunedì 17 febbraio 2014

Työntekijä = pr-henkilö

Kuva: Suvi Kesäläinen


Minua mietityttää usein se, mitähän työntekijämme mahtavat meistä muille kertoa. En usko, että ainakaan sellaiset henkilöt, joidenka työsuhteet on purettu jo koeaikana, kauheasti hehkuttavat entistä työnantajaansa. Sehän on ihan ymmärrettävää: jos ei halua nähdä vikaa itsessään, on helppoa syyttää muita.

Onneksi olen rekrytoijana kehittynyt sen verran, että olen oppinut näkemään, minkä tyyppiset henkilöt pärjäävät meillä töissä. Nykyään minulla on tapana sopia työhaastattelun sijaan kokeiluvuoro, jonka aikana yleensä näkee, miten henkilö suhtautuu työhön ja työtovereihinsa. Itse asiassa kokeiluvuoron käyttöönoton jälkeen en ole enää koskaan joutunut purkamaan työsuhdetta koeajalla.

Uskon, että kaikenlaiset lojaalisuusongelmat ovat usein huonon johtamisen seurausta. Itse pyrin noudattamaan mahdollisimman läpinäkyviä johtamisperiaatteita. En sulje ketään työyhteisön jäsentä ulkopuolelle, vaan kerron kaikille yrityksemme suunnitelmista ja tulevaisuuden tavoitteista. Kun joukkoon liittyy uusi työntekijä, kysyn myös vanhempien työntekijöiden mielipidettä tämän työskentelytavoista. Jos joku tekee virheitä, kerron sen hänelle suoraan. En kuiskuttele selän takana.

Vähän aikaa työyhteisössämme oli henkilö, jolle yrityksen asioita ei voinut kertoa. Hän arvosteli jokaista valintaamme ja tietoa vuosi kolmansille osapuolille. Hän myös kohteli työtovereitaan halveksuen eikä suostunut noudattamaan käskyjä. Hän sai monta suullista varoitusta, muttei koskaan muuttanut käytöstään. Lopulta hän onneksi irtisanoutui itse. 

Tiedämme, ettei tämä henkilö todellakaan puhu meistä hyvää, mutta työnteko on kaikille paljon mukavampaa nyt, kun ilmapiiri työpaikalla on rento ja rehellinen. Uskon, että asiakkaatkin huomaavat sen.

Usein omiinkiin korviini kantautuu huhupuheita toisista yrittäjistä. Joku ei maksa tarpeeksi palkkaa ja yksi käskyttää jatkuvasti. Nykyään osaan kuitenkin suhtautua tällaisiin tarinoihin varauksella, koska usein ne eivät edes ole totta.

Aina vika ei ole työnantajassa. 





























mercoledì 5 febbraio 2014

Vaikeaa on, mutta tehdään silti


Minulla on nykyään Pizzariumin lisäksi myös toinen yritys, Armonioso Oy. Perustin sen hetken mielijohteesta isäni kanssa, koska tykkäämme molemmat Marchen alueen luomuviineistä. 

Viinien maahantuonti (erityisesti luomu-sellaisten) on alusta asti tuntunut hurjan vaikealta. Perustimme yrityksen viime syksynä, ja laitoimme lähes samantien lupapaperit Valviraan. 

Tänään me sitten vihdoin pääsimme Valviraan kuulusteltaviksi. Kahden tunnin ajan kuuntelimme, mitä kaikkia velvollisuuksia alkoholijuomien maahantuonti meille tuottaa. Minulla meni pää pyörälle kaikkien tehtävien ilmoitusten määrästä.  

Kahden tunnin ajan ohjeita kuunneltuamme, meiltä kysyttiin, haluammeko edelleen ryhtyä tähän. 

Oikeastaan olisi tehnyt mieli sanoa, että ei, mutta minä en koskaan luovuta. Uskon sisäistäväni ilmoitusmenettelyn melko nopeasti, kunhan pääsen vauhtiin. 

Ymmärrän, miksi alkoholijuomien maahantuontia valvotaan, sillä kyse on kuluttajan turvallisuuden takaamisesta. Siitä huolimatta lainsäädäntö on minusta naurettavan tarkkaa. 

Joskus minä ihmettelen suomalaista alkoholilakia. Monopoli on kehitetty nimenomaan vähentämään alkoholin aiheuttamia haittoja, mutta luulen, että vaikutus kansalaisiin on päinvastainen. 

Mieti nyt. Esimerkiksi viiniä (jonka pitäisi olla ruokajuoma) saa vain Alkosta. Jos ruokakaupan yhteydessä ei satu olemaan Alkoa, jää ilman ruokajuomaa. Tietysti pihvin kanssa voi juoda vaikka Coca-Colaakin, mutta kyllä makuelämys on ihan erilainen jos juo sen kanssa tilkan amaronea. 

Viini on sitä paitsi todella tärkeää monen reseptin toteuttamisessa. Risottoon on hyvä lisätä vähän valkoviiniä ja kanastakin se tekee mureampaa. 

Minusta suomalainen alkoholikulttuuri voisi muuttua parempaan suuntaan, jos viinejä saisi ihan tavallisesta ruokakaupasta. 

Suomalaisten ongelmahan on nimenomaan se, ettei alkoholia kuluteta ruokajuomana, vaan ihan muuten vaan. Jos se olisi osa jokaista kauppareissua, se ehkä miellettäisiin helpommin osaksi ruokakulttuuria. Jos lapset näkisivät vanhempansa juomassa lasin viiniä ruoan kanssa, he kenties oppisivat itsekin sivistyneemmän tavan käyttää alkoholia?

Miksi kaupassa myydään olutta kahdentoista pullon pakkauksissa, mutta viinin myyminen on kiellettyä? Kysyn vaan. 

Ps. Otsikon ajatuksen olen oppinut Saku Tuomiselta. Se on täydellinen motto.