Nyt on jo vuosi 2014. Elämme lähes täydellisessä maailmassa. Eri medioissa meitä tuijottavat täydelliset kasvot, meille esitellään täydellisiä vartaloita ja meille kerrotaan, miten täydellinen ulkomuoto saavutetaan. Meitä myös opetetaan ajattelemaan oikealla tavalla. Pitää olla itsekäs, mutta samalla antelias. Pitää ympäröidä itsensä hyvillä ihmisillä ja unohtaa vääränlaiset tyypit. Pitää osata leipoa ja kääriä susheja. Syödä proteeinia ja gluteenittomia viljoja. Pitää olla karvaton ja välttää aurinkoa, mutta silti ruskettua. Pitää tehdä lapsia, mutta elää kuin sinkku. Pitää olla laiha, mutta lihaksikas.
...On siis aika vaikeaa olla täydellinen.
Minusta täydellisyys on tylsää, koska se on niin keinotekoista.
Minä rakastan aitoja ihmisiä. Sellaisia, jotka nauravat kyyneleet silmissä. Sellaisia, jotka punastuvat. Sellaisia, joilla on raskausarpia. Sellaisia, jotka liikkuvat, koska nauttivat siitä. Sellaisia, jotka eivät liiku, koska eivät nauti siitä. Sellaisia, jotka leipovat syntymäpäiväjuhliin aidon kermakakun. Sellaisia, jotka pelkäävät pimeitä katuja ja kompastumista liukkaalla. Sellaisia, jotka eivät mielistele.
Olen tutustunut elämäni aikana moniin erilaisiin ihmisiin, monista erilaisista kulttuureista. Olen nähnyt häikäilemättömiä yrityksiä päästä jonkun toisen ihmisen suosioon. Olen kuullut ilkeitä juoruja. Olen saanut pettyä monta kertaa.
Ehkä tämän takia lapset ovat minusta niin sympaattisia. Lapset eivät tiedä vielä mitään keinotekoisesta täydellisyydestä
Nessun commento:
Posta un commento